Olli Helenius – Luota vaan

14.12.2012

Joulukuussa blogimme lukijoita saapuu ilahduttamaan pitkän linjan muusikko Olli Helenius.

Ollin tammikuussa julkaistavalta levyltä on lohkaistu jo kolme mukavasti radiosoittoa saanutta sinkkua, joista blogissamme kuullaan tuorein ”Luota vaan”.

Artisti itse kertoo kappaleestaan seuraavaa: ”Luota vaan on kappale, joka on syntynyt monien keskusteluiden pohjalta. Laulun tarkoitus on olla syli jokaiselle elämän ja rakkauden kolhimalle ihmiselle. Vaikka usko elämään ja rakkauteen meinaa itse kullakin välillä hiipua, niin tahdon roikkua kiinni ajatuksessa, että aina on toivoa”.

Ollin kuvioista voi lukea lisää täältä: www.ollihelenius.com

Joulun kunniaksi VideoMedia tempaisee myös hyvän asian puolesta. Jokaisesta vuoden loppuun mennessä Facebook-sivumme kautta tapahtuneesta videon jaosta lahjoitamme euron (tuhanteen euroon asti) Suomen Punaisen Ristin ”Tukea nuorille kotimaassa”-kampanjaan. Haluamme yrityksenä olla mukana tukemassa suomalaisten nuorten hyvinvoinnin puolesta tehtävää arvokasta työtä.

Tykkää siis Fb-sivustamme täällä, ja käy klikkaamassa Ollin videon alta Jaa / Share. Näin sinäkin voit olla tekemässä helposti hyvää.

Kiitos kuvauspaikasta Suomen Maisemarakentajalle.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>